-->

Risto Lampi
(1939-1999)

Tulosta
Risto Lampi perheineen
Risto Lampi perheineen
Kuva: Gretel Lammen arkisto.

Risto Lampi syntyi 9.4.1939 Viipurissa. Opettajatutkinnon hän suoritti Jyväskylän Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa. Opettajana hän toimi Puumalan Rokansalon koulussa 1963-1968 ja Juvan Järvenpään koulussa 1968-1999. Avioliiton hän solmi 1969 Gretel os. Lindströmin kanssa, tytär Mirva syntyi 1973. Director musices -arvonimi myönnettiin Risto Lammelle vuonna 1989. Juvan kunnan kulttuuripalkinnon hän sai 1991.

Risto Lampi soitti puhallinorkesterissa Lievestuoreella jo kaksitoistavuotiaana. Alkuun instrumenttina oli pasuuna, myöhemmin pääsoittimeksi vakiintui trumpetti. Opiskeluaikanaan Lampi soitti Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun vaskikvartetissa ja paikallisessa sinfoniaorkesterissa.

Opettajan työn ohella Risto Lampi jatkoi musiikin parissa. Hän perusti Puumalan Soittokunnan vuonna 1965. Hän soitti itse, johti ja opetti. Muutto Juvalle vuonna 1968 ei katkaissut yhteistyötä. Juvalla Risto Lampi rupesi heti kokoamaan nuoria puhallinmusiikin pariin. Aluksi soitettiin nimellä Juvan Nuoret Puhaltajat, vuonna 1974 perustettiin Juvan Puhaltajat. Risto Lampi johti, opetti, soitti itse ja sovitti. Hän myös sävelsi toistakymmentä puhallinorkesterille tarkoitettua kappaletta. Soittimien hankinta sekä varainhankinta nuotiston kartuttamiseksi työllistivät myös.

Risto Lammen vaikutus ulottui koko Etelä-Savoon. Puumalan ja Juvan lisäksi hän johti orkesteria myös Mikkelissä ja Punkaharjulla. Tämä tarjosi mahdollisuuden hedelmälliseen yhteistyöhön. Pidettiin musiikkileirejä, jotka opetusjakson jälkeen yleensä päättyivät suuren kokoonpanon konserttiin. Yhteistyö varmisti myös sen, että soittajia yksittäisten orkesterien konserteissa oli aina tarvittava määrä; paikkaaminen oli helppoa tuttujen kokoonpanojen kesken.

Juvan Puhaltajat Tanskassa

Juvan Puhaltajat konserttimatkalla Tanskassa. Risto Lampi johtaa.
Kuva: Gretel Lammen arkisto.

Juvan Puhaltajat esiintyi useita kertoja myös Suomen rajojen ulkopuolella. Viimeinen Risto Lammen johdolla tehty konserttimatka suuntautui Floridaan vuonna 1999. Lampi kuoli 25.12.1999.

Valtakunnan tasolla Risto Lampi vaikutti toimimalla useita vuosia Suomen Puhallinorkesteriliiton (SPOL) hallituksessa. Liiton nuotisto siirrettiin Helsingistä 1990-luvun alussa Juvan Järvenpäähän Risto Lammen kotiin. Arkisto käsitti noin 30.000 stemmalehteä ja viitisentuhatta nuottivihkoa. Risto Lampi teki mittavan työn saadakseen arkiston palvelemaan 170 jäsenorkesteria mahdollisimman hyvin. Hän kirjoitti nuotteja puhtaaksi, sovitti ja kokosi aihekohtaisia orkesterivihkoja. Uusinta tekniikkaa käyttäen hän organisoi nuottien välityksen kansainväliseksi toiminnaksi.

Risto Lammen luontokuva
Risto Lampi oli luontokuvaaja. Vesi elementtinä kiehtoi.
Kuva: Gretel Lammen arkisto.

Valokuvaus oli Risto Lammen tavoitteellinen harrastus. Hän mm. dokumentoi laajasti opettajakurssinsa JKK:ssa 60-luvun alussa. Perinteisen kuvanvalmistustekniikan ohella hän paneutui ns. pimiögrafiikkaan. Varsinkin 1970-luvulla Juvan Kamerakerho oli edelläkävijä tämän tekniikan osaamisessa. Niin Risto Lampi kuin muutamat muutkin kuvaajat menestyivät mainiosti Suomen Kameraseurojen Liiton vuotuisissa kilpailuissa.

Teksti: Reijo Koponen

KIRJALLISUUTTA

  • Kilkki, Antti: Vähän matkaa Risto Lammen seurassa: Koettua ja kerrottua. Juvan Lehti 15.6.2000.
  • Koponen, Reijo: Järvenpäässä hakataan, Suomeen lastut lentää. Juvan lehti 27.10.1991.
  • Nuoret puhaltavat yhteen Juvalla: Torvet törisevät Väyrysellekin. Länsi-Savo 8.2.1987.
  • Opettaja ja puhallinmusiikkimies Risto Lampi täyttää pyöreitä vuosia. Juvan Lehti 8.4.1999.
  • Runonen, Carmen: Mies, joka puhaltaa hengen Juvan musiikkiin. Länsi-Savo 15.11.1991.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *