Näitä Juvan kulttuurisivuja suunnitellessa minulle heitettiin idea: kirjoittaisitko hieman ylös, miltä juvalainen kulttuuriskene näyttää tällä hetkellä?
En ole kulttuurihistorian asiantuntija, joten en osaa aukottomasti osoittaa tai nostaa esille juvalaisen toimintakulttuurin ja kulttuurielämän erityispiirteitä. Osaan kuitenkin kertoa, miten juvalaisuus ja juvalainen toimintatapa näyttäytyvät omassa työssäni vuonna 2017. Minulle juvalaisuus on yksi annos yhdessä tekemisen meininkiä ja toinen annos kohtalaista kotiseutuitsetuntoa. Uskoisin, että tämä terve arvostus omaa synnyinseutua kohtaan on ollutkin vaikuttava tekijä, kun miettii juvalaisen kulttuurielämän muotoutumista.
Juvalla järjestetään useita kulttuuritapahtumia, joiden järjestelyn tai idean taustalla on ollut juvalaisista aktiiveista koostuva järjestö. Juhlavuosi 2017 on ollut taas yksi loistava näytön paikka siitä, mitä yhteisellä tahdolla saadaan aikaiseksi. 100-vuotta täyttäneen itsenäisen Suomen lisäksi Juvalla on juhlittu 575-vuotta täyttänyttä seurakuntaa. Savon järjestysnumerossaan toinen seurakunta (Savitaipale ehti ensin) perustettiin juvalaisten talonpoikien aloitteesta Turussa Heikin päivänä 19.1.1442. Pitkän aikaa on siis kulunut ja jos Jukajärvi voisi laulaa, niin mitä kaikkea se laulaisikaan melkein kuuden sadan vuoden historiasta, tai sitä vanhemmilta ajoilta. Voimme valitettavasti vain arvailla.
Juvan juhlavuonna 2017
Juvan kunnassa työskentelevä kulttuuriohjaaja, Juva 575 koordinaattori
Laura Partamies