Jii Roikonen on syntynyt 1970 Juvalla. 1991 Roikonen aloitti graafisen suunnittelun opiskelun Lahden Muotoiluinstituutissa ja valmistui sieltä 1995. Vapaana freelancer-sarjakuvapiirtäjänä ja -kuvittajana hän on työskennellyt vuodesta 1993 lähtien; vuodesta 2008 alkaen toiminimellä Jii Roikonen. Vuonna 2005 hän sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon.
Roikonen on tehnyt sarjakuvia, kuvituksia ja graafista suunnittelua monille sanoma- ja aikakauslehdille, kirjakustantamoille ja muille yrityksille. Kuvitustöihin ovat kuuluneet mm. viikottainen pilapiirros Aamulehden viikkoliite Allakkaan 1995-98, Pirkka-lehden Nuorten raati –palstan kuvitus 1997-2000, Helsingin Sanomien NYT-viikkoliitteen kuvittaminen 2000-07, Seura-lehden vitsipalstan kuvittaminen 2007- sekä kirjankansia, kuvitusta ja taittoa mm. Otavalle, Tammelle, WSOY:lle ja Opetushallitukselle.
Roikosen keskeisimpään sarjakuvatuotantoon kuuluvat Jasso-julkaisut sekä osallistumiset kokoelmateoksiin. Jasso on seikkaillut Helsingin Sanomien (päivittäisstrippi 1993-95) lisäksi mm. Seuraavissa lehdissä: Helsinki.fi 1999-2000, Matkaan 2000-02, Enter 1999-2003, Karvinen 2007, Vinski 2010 ja Lemmikki 2005-11. Ilta-Sanomat on julkaissut kymmeniä Jasso-strippejä satunnaisesti vuodesta 2010 ja Jasson puuhapalsta on ilmestynyt Aamulehdessä vuodesta 2015 lähtien.
Roikosen kuvitustöistä tähän asti laajin on Otavan Reuhurinne-sarja jossa on vuodesta 2011 alkaen ilmestynyt jo kymmeniä julkaisuja: kuvitettuja romaaneja, helppolukuisia tavutettuja kirjoja, lasten oppi- ja tietokirjoja, puuhakirjoja, pelejä ja muita nimikkeitä.
Jiin työ sarjakuvan parissa ei ole rajoittunut pelkästään piirtämiseen. Lukuisien Suomessa ja ulkomailla pitämiensä näyttelyiden lisäksi hän on pitänyt esitelmiä, luentoja ja sarjakuvatyöpajoja oppilaitoksissa ja kirjastoissa. Roikonen on kerännyt Oulun Ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön tilauksesta koululle Suomen oloissa ainutlaatuisen sarjakuvaoriginaalikokoelman joka sisältää lähes kolmenkymmenen merkittävän suomalaisen sarjakuvataiteilijan sarjakuvaoriginaaleja. Kokoelma julkistettiin 16.12.2010.
Roikonen on harrastanut sarjakuvien lukemista ja piirtämistä pienestä pitäen. Roikosta kiinnostavat sarjakuvan aiheina huumori, arkirealismi ja toisaalta mielen psykologia. Sarjakuvien tekemisessä Roikonen käyttää Pigma-huopatusseja ja Pentel Brush Pen -säiliösivellintä joilla hän tussaa piirrokset tavalliselle kopiopaperille lyijykynäluonnosten päälle. Tussatut ja kumitetut piirrokset hän skannaa tietokoneelle, jonka avulla viimeistelee kuvat.
1. palkinto Joka Poika -lehden sarjakuvapiirustuskilpailussa 1983
3. palkinto Kemin sarjakuvapiirustuskilpailun strippisarjassa 1992
Puupäähattu 2005
Kirjailijakettu 2006
Oulun Sarjakuvaseuran myöntämä Skrew You-tunnustuspalkinto 2013
Roikosen piirroshahmot ovat usein mulkosilmäisiä ja isonenäisiä. Roikosen tyyli on irvaileva, liioitteleva ja anarkistinen. Kuvista toisaalta välittyy hyväntahtoinen ja sympaattinen tunnelma. Parhaan työvireen Roikonen saa pakon sanelemana, kireän aikataulun ja kiireen kaaoksessa. Hyvät ideat ryöpsähtävät joskus pakolla, joskus arkisten askareiden parissa. Roikonen pitää merkittävänä kuvan ja tekstin suhdetta; se miten niillä voi luoda tunnelmia, muokata lukijoissa odotuksia ja rikkoa niitä. Roikonen kuvailee prosessia rajattomien mahdollisuuksien kentäksi: ”pienestä ajatuksentyngästä on mahdollisuus rakentaa tapahtumien universumi”. Roikonen ei halua varsinaisesti saarnata sarjakuvissaan – hän ilmaisee mielipiteitään lukijoilleen peitellysti.
Roikonen harrastaa keräilyä, lukemista, elokuvien katselua, musiikin kuuntelua sekä kuntonyrkkeilyä ja karatea.
Teksti: Jii Roikonen
Sarjakuvateokset
- JassOdysseia, Otava 2015
Jasso – Häntää ei jätetä, Otava 2012
FC Palloseura 4: Pakki, toppari, kärkimies, veskari (käsik. Pauli Kallio), Egmont Kustannus 2008
Jasso-lehti #8, Jasso-Glubi 2007
Jasson aamugirja, Egmont Kustannus 2007
Valoa, Like 2007
Jasso-lehti #7, Jasso-Glubi 2006
Jasson vierasgirja, Egmont Kustannus 2006
Jasso ja hillitön hoitokoti, Egmont Kustannus 2006
Jasso-lehti #6, Jasso-Glubi 2006
Jasson puuhaburgeri, Kolibri 2005
Mustaa, Like 2005
Jasso nurkissa, Tammi 2004
Jasso-lehti #5, Jasso-Glubi 2004
Jasso-lehti #4, Jasso-Glubi 2003
Jasso-Sbesiaali, Jasso-Glubi 2003
Jasso-lehti #3, Jasso-Glubi 2003
Jasso-lehti #2, Jasso-Glubi 2002
Jasso-lehti #1, Jasso-Glubi 2002
Jasso, Lemmen Kissa, Arktinen Banaani 2002
Jasso purkissa, Tammi 2002
Jasso-Glub! #6, Arktinen Banaani 2001
Jasso-Glub! #4, Arktinen Banaani 2000
Jasso-Glub! #3, Arktinen Banaani 2000
Jasso-Glub! #2, Arktinen Banaani 1999
Jasso-Glub! #1, Arktinen Banaani 1999
Jasso on Super!, Arktinen Banaani 1998
Jasso 1: Ilman tuntua juhlassa, Arktinen Banaani 1997
Jasso ja hännän kunnossapito, Hard & Pet 1996
Jasso ja kuumuikut, Hard & Pet 1996
Jasso – Kissan humppa, Hard & Pet 1995
Jasso kaikilla mausteilla, omakustannelehti 1995
Jasso rypee riemussa, Jalava 1993
Jasso iskee jälleen, omakustannelehti 1993
Riddle, omakustannelehti 1992
Mutapohja, omakustannelehti 1992
Therapy, omakustannelehti 1990
Sarjakuvia ja kuvituksia antologioissa ja muissa julkaisuissa
revoilà Popeye, onapratut 2012
Finnish Comics Annual 2011, Huuda Huuda 2011
Sarjakuvantekijän oppikirja, (kirj. Ilpo Koskela) Arktinen Banaani 2010
Supersankareita, Oulussako? (toim. Marlene Hyyppä) Oulun Sarjakuvaseura 2009
Oulu sarjakuvassa – sarjakuva Oulussa -näyttelyjulkaisu, näyttelytyöryhmä 2005
NytTen – Kymmenen vuotta jäniksen selässä, Helsingin Sanomat 2005
Tekijänoikeuden loukkaukset, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus 2005
Sika & Jasso -näyttelyjulkaisu, Julia Vuori ja Jii Roikonen 2004
Oulun seudun ammattiopiston markkinointijulkaisu, Mainonnan Työmaa 2004
Kotimaisia sarjakuvantekijöitä, BTJ Kirjastopalvelu 2004
BD@fi – Sarjakuva ja moderni teknologia – näyttelyluetteloalbumi, Sarjakuvantekijät ry. 2001
Ajantaju, YLE 2000
Sanomalehtisarjakuvat – Strippar i Norden, Arktinen Banaani 1999
Kenelle soittaisin seuraavaksi -näyttelyluetteloalbumi, Kiasma 1997
Sarjakuvantekijät – Cartoonists from Finland, Valiosarjat 1997
Pelakuu ja kapasitanssi – Juvan Yhteiskoulu ja lukio 50 vuotta, Juvan Kotiseutu- ja museoyhdistys ry. 1996
Kemian opiskelu Porvoossa, Porvoon ammattioppilaitos 1996
Lähtöruutu sarjakuvaan, Yle 1994
RefleXerier, Optimal Press 1994
Sarjakuvastin, Otava 1993
Kinkkubingo, Suuri Kurpitsa 1993
Sarjakuvia lehtiin
Aku Ankka, Enter, Etelä-Suomen Sanomat, Elanto, Football Magazine, Futari Magazine, Helsingin Sanomat, Helsingin Ylioppilaslehti, Helsinki.fi, Ilta-Sanomat, Johnny Kniga, Joka Poika, Juvan Lehti, Karvinen, Kauppalehti Optio, Kuti, Lemmikki, Maali!, Matkaan, MTT Elo, Potsi, Roikaisuja, Sarjainfo, Sarjari, Suuri Kurpitsa, Tiernan aika, Valokaari, Zone5300
Kuvituksia lehtiin
Aamulehti, Arvo, Arvopaperi, Duodecim, Edita News, Elintarvike & ympäristö, Energia, Etelä-Suomen Sanomat, Galenos, Helsingin Sanomat, Image, Kaleva, Kaltio, Kauppalehti, Koululainen, Lemmikki, Lemminkäinen News, Markkinointi & Mainonta, MTT Elo, Myynti & Markkinointi, Matkaan, Matkaviesti, Oulun Ylioppilaslehti, Pirkka, Seura, Sihteeri & Assistentti, Silja Line, Suomen Kuvalehti, Talouselämä, Terveydenhoitaja, Vippi
Teoksia kokoelmissa
- tilataideteos Normipäivä I ja II, Oulun kaupungin kokoelma 2013
Animaatiot
- Jasso-lyhytanimaatio: käsikirjoitus, storyboardit ja mallipiirrokset, 13 osaa YLE 1997
Tutkimuksen kohteena
- Jasso the Cat – On translating culture-bound material for the American target audience
Gitte Hannus, Proseminar, Helsingin Yliopisto, Department of Translation 2001 - Elä Män Tapa! – Kielellinen leikittely Jii Roikosen sarjakuvassa
Mikko Vuori, Pro gradu, Turun Yliopisto, Kieli- ja käännöstieteiden laitos 2014