Hanna Räty on Juvalla Vehmaan koululla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Kotkassa vuonna 1970 syntynyt Räty on kirjoittanut ylioppilaaksi Torkkelin kuvataidelukiossa vuonna 1989. Kuvataidetta Räty on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä vuosina 1990–1993. Hän on suorittanut kasvatustieteen opinnot (15 ov) Helsingin yliopistossa. Näyttelyihin eri puolilla Suomea Hanna Räty on osallistunut vuodesta 1995. Erityisen läheiseksi hän kokee Jostain kotoisin -ryhmän, joka pohtii identiteettiä ja kotiseutua. Se pyrkii toteuttamaan näyttelyn kaikilla paikkakunnilla, joissa ryhmän jäseniä on asunut. Ryhmä on järjestänyt näyttelyitä vuodesta 2009, ja sen töitä on ollut esillä ainakin kahdeksalla paikkakunnalla, Porvoon taidehallista Mikkelin taidemuseoon.
Räty työskentelee Vehmaan työhuoneellaan. Kuvataiteilijan työn ohella Hanna Räty opettaa mm. Juvan kansalaisopistossa. Merkityksellistä toimintaa hänelle on myös Taidemyrskystudion ohjaaminen erityisryhmille Mikkelin kansalaisopistossa. Hän on toteuttanut myös erilaisia projekteja, kuten Vallilan ala-asteella maalaussarja- ja opetuskokonaisuus vuonna 1995 sekä Juvalla Muistot -projekti Kuharannan palvelutalossa. Vuosina 2008 – 2009 hän toimi kuvataiteen läänintaiteilijana Etelä-Savon taidetoimikunnassa.
Räty maalaa pääasiassa mdf-levylle, käyttäen öljyä, tussia, mehiläisvahaa ja akryyliä. Maalauksiaan hän kuvailee hitaiksi, hiljaisiksi havainnoiksi. Hän pohtii aikaa, vierautta ja läsnäoloa, kohtaamisia sekä ihmisen tilaa irrotettuna tilanteesta. Räty työskentelee sarjallisesti, samanaikaisesti työn alla on useita maalauksia. Lähtökohtana on usein puolikas ajatus, mielikuva, aavistus tai lause, jonka merkityksen lopulta ymmärtää työn tai töiden valmistuttua. Maalaaminen on hänen kielensä, keino ymmärtää maailmaa ja elämää. Se on yhtä hengityksen kanssa.
Maalla, Vehmaan kyläyhteisössä asumisen (vuodesta 2000), Hanna Räty kokee kotoisaksi, lähipellot ja –metsät toimivat innoittajina. Perusasiat, kuten halonhakkuu ja sienimetsässä kuljeskelu, vuodenaikojen kierto, ovat koko ajan iholla. Maalla voi elää ja työskennellä omaan tahtiin.
Teksti: Tarmo Laitinen
Näyttelyitä
- Juvan kirjasto 2004
- Mikkelin taidemuseo 2009
- Galleria Kuninkaankartano, Juva 2010
- Jostain kotoisin -ryhmän näyttelyitä vuodesta 2009 eri kaupungeissa, mm. Mikkelin taidemuseossa 2016
- Lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä eri puolilla Suomea.
Kirjallisuutta
- Kukkonen, Tiina: Olo on kuin vasikalla. Länsi-Savo 9.12.2001.
- Leinonen, Liisa: Inhimillisiä suhteita Mikkelin Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä. Viikkoset 4.4.2007.
- Runonen, Carmen: Lapsia, äitejä ja kirjeenvaihtoa. Länsi-Savo 5.4.2007
- Runonen, Carmen: Taideteoksen ei tarvitse huutaa. Länsi-Savo 6.10.2009.
Linkkejä
Päivittänyt Kata Kähärä ja Päivi Lehmusvuori 4.12.2011
Viimeisin päivitys Piia J. Häkkinen 28.3.2017