Yhteiskuntatieteiden maisteri Esko Saarenharju syntyi 3.4.1954 Joutsassa. Hänen työuransa suuntautui kunnallishallintoon ensin Uuraisilla, sitten vuorossa olivat Saari ja Kuhmo. Juvasta tuli hänen elämänsä tärkein työmaa. Esko aloitti kansalaisopiston rehtorina, jatkoi sitten sivistysosaston johtajana. JJR-muutoksen myötä hän siirtyi kunnan taloussuunnittelijaksi. Juuri ennen poismenoaan hän ehti hakea Juvan sivistysjohtajan virkaa.
Työmäärä oli mittava, päivät tiiviitä. Perhe-elämäkin piti hoitaa ja harrastuksille löytää aikaa. Silti Esko ehti myös puuhata lastensa kanssa, tartuttaa kumpaankin kiinnostuksensa urheiluun ja toiseen vielä musiikkiinkin.
Erityisesti elokuvat olivat tärkeitä. Kun koulukeskuksen auditorio saatiin kuntoon, se antoi mahdollisuuden filmiesityksille. Esko hoiti nekin. Esimerkiksi Ruskarainat olivat hänen ideansa, laatuelokuvia syysviikonloppuisin. Nyt digitekniikka mahdollistaa uutuuskuvienkin saamisen pienelle paikkakunnalle ja koululaiset ovat mukana auttamassa. Esko pysyi turvallisena taustahahmona. Miten käynee nyt?
Musiikki kuului myös harrastuksiin, hän ehti heilua yhtyeenkin mukana. Silti tohdin sanoa, että kansalaisopisto monipuolisena koulutuslaitoksena ja kulttuuritoimijana oli lähinnä hänen sydäntään. Esimerkiksi monena vuonna yhteishankkeena kulttuurin vapaaehtoisvoimin toteuttamamme Marraspijot olivat paljon velkaa Eskon panokselle. Ajatuksena oli järjestää elämyksiä syksyn pimeässä. Oli elokuva tai elokuvia, musiikkia, yhtenä vuonna silloisen Pohjoismaisen Osuuspankin (Nordean edeltäjä) pankkisalissa musiikkia, koulukeskuksen salissa tanssit, opistolaiskunta huolehti kahvituksesta. Marraspitojen aktivistina oli Juvan Lehden toimittaja Kari Vepsäläinen, Esko opiston rehtorina oli myös mukana ja allekirjoittanut sekä useita muita.
Tunsin Eskon hyvin sekä ystävänä ja työtoverina että esimiehenä. Liioittelematta voin sanoa, että silloinen kunnanviraston toisen kerroksen sivistysosasto päihitti kaikki muut osastot hyvän yhteishenkensä puolesta. Työtä riitti paljon, usein liikaakin, mutta siitä selvittiin toisiamme tukien. Eskon osuus tässä oli hyvin suuri.
Hänen työpaineitaan helpotti juoksuharrastus, ensin kotimaassa, sitten ulkomailla. Maratoneja kertyi yhteensä 11. Talvisin hiihtäminen toi uutta puhtia, Lapin hangilla piti käydä ainakin kerran vuodessa. Matkustaminen muuallakin antoi lisää virikkeitä.
Hänen filminsä päättyi kesken 2012, käsikirjoittaja ei tehnyt siihen onnellista loppua. Edellytykset olisivat olleet olemassa. Työikää ja voimia vielä jäljellä, lapset ja lapsenlapset, lämmin perheyhteisö kaikkine ystävineen, rauhallinen elämä maalla, saunakin rakennettu järven rantaan, avantouinti muiden harrastusten ohella.
Suuri suru ja ikävä valtasivat mielen, kun tieto tuli. Esko – tosielämän hiljainen elokuvasankari, joka ei unohdu.
Teksti: Leena Orro